”Laskiaispullia”

Aamulla sai taas nukkua pitkään ja herätä hitaasti. En tiennyt herätessäni että tuleeko minulla olemaan töitä tänään, mutta aloitin päivän sillä ajatuksella että ei ole. Meillä oli Tiian kanssa suunnitelmissa mennä sup lautailemaan tänään, mutta sää oli erimieltä sillä taivas oli täynnä pilvijä joten eipä juurikaan huvittanut lähteä minnekkään.

Päätettiin sitten Tiian kanssa, että koska huomenna on laskiais sunnuntai niin tehdään laskiais pullia. Ja Tiian ollessa kasvis syöjä niin pullien piti tietenkin olla vegaanisia. Noh ohjeet sitten löytyi helposti, mutta aineiden etsiminen oli toinen asia. Lähikaupastamme sitten löytyi melekin kaikki, paitsi raesokeri piti korvata tomusokerilla ja kerma vaikutti joltain soija ruoka kermalta, mutta myyjä vakuutti että sitä voi käyttää leipomiseenkin. Haastavin asia olikin sitten kardemumma. Eihän ne koko kaupassa tienneet mikä kardemumma on! Ja pullia ei voi tehdä ilman sitä!!!

Kuva jostain matkalta 😆

Laitoimme kaikki koriin kerätyt ainekset takaisin hyllyille ja menimme kotiin miettimään että mitä tehdään. Pienten googletusten jälkeen tajusimme, että jostain intialaisesta mauste kaupasta voisi löytyäkkin kardemummaa, joten me sitten lähdettiin metsästämään kardemummaa. Ja kyllähän me lopuksi semmoinen pieni intialainen maustekauppa löydettiin jossa kardemummaa myytiin. Se ei kuitenkaan ollut normaalia kardemummaa mitä K-marketista löytää, vaan kyseessä oli kardemumman siemeniä jotka piti halkaista ja sisältä kaivaa itse kardemumma.

Kardemumman löytämisen jälkeen lähdimme takaisin kauppaan, mutta pysähdyimme matkalla pirtelölle ja jätskille ja hyvää oli!

Kaupasta sitten otimme tarvitsemamme aineet ja aloimme leipomaan.

Itse leipominen oli helppo homma, ainekset kulhoon ja vaivaa. Sen jälkeen liina päälle ja odota että taikina paisuu. Ja noh siinnä sitten meni jokin pieleen sillä ei se juurikaan paisunu. Tai ei se paisunut ollenkaa. Päätimme sitten kuitenkin kokeilla ja saimme laitettua neljä ”lettua” pelille ja uuniin.

”Pulliemme/lettujen” ollessa uunissa aloimme vatkaamaan kermaa. Huomioikaa nytten että asunossamme ei ole minkään näköistä vatkaus vispilää tai muutakaan, joten miten päätimme vatkata kerman? Laitoimme sen Tiian proteini sheikkaus juomapulloon ja käsivoimilla aloimme sitten ravistamaan pulloa. No eihän siitä mitään tullut.

Loppujen lopuksi meillä oli sämpylöiden näkösiä pullia, mansikka viipaleita ja kermaa 😆 Ja ihme ja kumma meidän ”pullat” maistuivat pullilta!! Joten sanotaanko näin että kyllä se oli aika hyvä onnistuminen!!

Pullien jälkeen makoilimme sängyssä tekemättä mitään. Parin tunnin jälkeen Tiia päätti lähteä juoksemaan ja itse soitin poikaystävälleni ja rupattelin hänen kanssaan jonkin aikaa. Soittojen ja juoksujen jälkeen aloimme Tiian kanssa valmistautumaan ulos menemiseen. Puoli kymmenen aikoihin pääsimme sitten lähtemään ja Valtter päätti tulla myös mukaamme.

Tiia halusi jonkin laista vegaani ruokaa, joten alkoi semmoisen ravintolan metsästys joka mielyttää Tiia. Ja eihän semmossta sitten löytyny. Tai kyllähän me vihdoinkin semmoinen paikka löydettiin, mutta se paikka oli täyteen varattu täksi päiväksi ja huomiseksi, että pääsisimme sinne aikaisintaan maanantaina. Päätimme sitten varata meille pöydän ensi lauantaiksi kyseiseen ravintolaan ja menimme tänään sitten vain semmoiseen paikkaan missä olimme olleet Tiian kanssa viime sunnuntaina.

Siellä sitten tilasin itselleni pasta carbonaran ja hyvää oli ja täyteen tulin.

Syömisen jälkeen aloimme miettimään että mitä nyt tehdään. Itse olin valmis menemään nukkumaan, mutta Tiia ja Valtter eivät olleet varmoja mitä haluavat. Parin soiton jälkeen päätimme lähteä kotiin. Kuulema muut huonekaverimme ovat jossain syömässä ja ilmottavat sen jälkeen että minne he ovat menossa. Itse en kyllä ole lähdössä tänään enään minnekkään, nyt kun omaan sänkyyn pääsin takaisin. Saa nähädä mitä huomenna tehdään.

Jätä kommentti

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus