Suklaalevy on jo avattu

Päivä alkoi siten että joku pesi käytäviä painepesurin kanssa suoraan ikkunamme alapuolella. Aamua alkoi muutenkin oudosti sillä Jose oli luvannut lähettää meille osoitteen jossa tapaisimme aamulla, mutta tunti ennen työn alkua ei ollut viellä tullut mitään viestiä. Puoli tuntia ennen työn alkua Jose lisäsi minut Whatsapp ryhmään, mutta jostain syystä ei lisännyt Anssia. Vaikka minut... Continue Reading →

Ensimmäinen työpäivä

Päivä alkoi sillä että heräsimme tunnin liian aikaisin, koska puhelimiemme automaattiset kellot eivät olleet menneet Fuerteventuran aikaan vaan Espanjan aikaan. Joten olimme hereillä jo puoli 8 ja työmme alkoivat vasta kello 10. Kolme kämppäkaveriamme lähtivät jo kello 8 töihin, joten asunnon ollessa puoliksi tyhjä, oli minulla hyvä mahdollisuus ottaa muutama kuva asunnosta. Aamu puuhastuluiden jälkeen... Continue Reading →

Saapuminen Fuerteventuraan

Matatkani alkoi siitä että lähdin launataina tätini tyköön Helsinkiin. Siellä sitten vietin viimeisen yöni suomessa. Aamulla sitten lähdimme suoraan Helsinki-Vantaan lentokenttää kohti, jossa tapasimme Anssin kanssa, jonka kanssa tulen seuraavat 2 kuukautta Fuerteventurassa viettämään. Odottelujen jälkeen pääsimme koneeseen, joka  lähti vähän myöhässä sään takia. Lento kesti vähän päälle 6 tuntia ja se meni hyvin nukkuessa... Continue Reading →

Esittely

Moi! Olen Oona Virta, kolmannen vuoden datanomi Rasekosta ja olen lähdössä työssäoppimaan Fuerteventuralle. Matkani alkaa 3.2.2019 ja loppuu 7.4.2019 ja suunnitelmissa olisi kirjoittaa tänne joka päivä jotakin 🙂 Halu lähteä ulkomaille työssäoppimaan alkoi heti kun sain kuulla että tämmöinen mahdollisuus olisi sitten kun on täyttänyt 18 vuotta. Noh minähän sitten aloin heti miten puhelemaan opettajilleni että... Continue Reading →

Luo ilmainen kotisivu tai blogi osoitteessa WordPress.com.

Ylös ↑

Design a site like this with WordPress.com
Aloitus