Päivä alkoi sillä, että menin taas sinne samaan vedenpuhdistamon toimistoon (oon varmaan käynny siel 20 kertaa viimesen viikon aikana) ja taas kerran yritettiin korjata sitä konetta, missä on kaksi näyttöä. Näytti siltä, että Windows 10 ei siksi pystynyt näyttämään kuvaa kahdella näytöllä, koska se oli versio 32 ja sen pitäisi olla 64. Joten meidän piti tehdä Windows 10 64 asennus tikku ja päivittää kone siihen.
Asennus tikun tekemisessä meni sitten jonkin aikaa ja kun se oli saatu tehtyä, niin se ei siltikään toiminut vaan erroria lykkäsi. Kokeilimme sitten tehdä asennustikun käyttäen toista asennusmedian teko ohjelmaa. Se oli sitten oikein hidas ohjelma ja siinnä meni todella kauan. Josen sitten piti lähteä toiseen paikkaan, joten hän jätti minut toimistolle asennustikkua tekemään. Kuitenkin kun se oli valmis, niin erroria tulit taas ruudulle. Jose sitten whatsappin kautta neuvoi, että käytä toista USB tikkua ja käytä windowsin omaa ohjelmaa asennustikun tekemiseen.
Siinnäkin kesti todella kauan, enkä saannut edes asennustikkua tehtyä, koska toimisto oli sulkeutumassa ja minun oli häivyttävä myös. Kerroin sitten whatsappin kautta Joselle, että en voinnut tehdä työtä ja hän sitten lähetti minut kotiin.
Kotiin päästyä levähdin hetken ja sen jälkeen lähdimme Tiian kanssa kaupungille. Kävin myös syömässä Burger Kingissä, koska teki mieli. Pyörisimme hetken ympäriinsä ja lopuksi päädyimme jalkahoitoon. Olimme sitten tunnin jalkahoidossa ja nyt ovat jalat kyllä pehmoiset. Sieltä sitten tulimme kotiin.
Kotiin päästyä makasin hetken sängyssä jonka jälkeen aloimme Tiian kanssa katsomaan Tempation Islandia. Katsomisen jälkeen Tiia lähti takaisin töihin ja itse laitoin astianpesukoneen päälle. Kohta sitten nukkumaan.
Vastaa